Tolkutonta menoa

Tolkutonta menoa

Kiemungin kannanotoissa, haastatteluissa, kirjoituksissa ja puheissa näkyy yksiselitteisesti, missä tärkeysjärjestyksessä asiat ovat kaupunginhallituksen puheenjohtajan mielessä. Päällimmäisenä ovat urheiluhallit ja HPK, niin kuin juopon lompakossa ovat viinarahat päällimmäisinä. Sen sijaan vähättelevä suhtautuminen kunnan lakisääteisiin kuluihin, kuten terveydenhoitoon, päivähoitoon, vanhustenhoitoon, vammaisiin ja mitä niitä nyt onkaan, paistaa läpi kuten elokuvassa “Siunattu Hulluus“: “Pää on niin ohut, että hulluus paistaa läpi“. Pääasia näyttää olevan, että lakisääteiset velvoitteet täytetään rimaa hipoen, mieluimmin vähän alittaen, mutta kaikenmaailman halleilta ja HPK:lta ei ole koskaan kielletty mitään, mitä ne ovat kehdanneet pyytää.

Otan nyt vain yhden kuvaavan esimerkin, vaikka niitä voisi luetella muitakin. Tästä esimerkistä voi päätellä muutoinkin HPK puolueen vaikutusvaltaa Hämeenlinnassa. Kun päätettiin 7 500 000 €:n sitoumuksesta jäähallin remontille oli samoihin aikoihin päätettävänä vuodepotilaana olevien tai leikkaustoipilaiden vaippojen hankinnasta, joka olisi tullut maksamaan jonkun satasen. Edellinen meni läpihuutijuttuna, mutta jälkimmäisestä käytiin kovaa polemiikkia ja Katsottiin, että vaipparahaa pitää karsia. Seuraus oli se, että halli rakennettiin kaupungin omavastuisella takauksella ja lisäksi kaupunki tukee halliyhtiötä vuosittain niin, että se pystyy maksamaan lainan lyhennykset, eli kaupunki maksaa käytännössä itse halliyhtiön velat itselleen. Vaipoille kävi niin, että leikkaustoipilaille on tarjolla enää yhtä patjan kokoista vaippaa ja vuodepotilaiden vaippojen määrää on rajoitettu.

Erkki Imppola

Hämeenlinna

21 kommenttia artikkeliin “Tolkutonta menoa”
  1. avatar pelle peloton sanoo:

    Meno on todella tolkutonta!

    Kaupungin päättäjät pitäisi asettaa vastuuseen tekemisistään! Kansanedustajehdokkaat, jotka ovat olleet hpk-nyörissä (Rautio ja Kiemunki) pitäisi vastuullistaa päätöksistään ja julkistaa heidän tekemiset, estäen heidän pääsyn valtakunnan politiikkaan.

    On aivan törkeää, että aloittajan kuvaamia ongelmia on perusturvan puolella, samalla kun varsinkin Kiemunki julistaa kiekkoviihteen nimiin!

    Nyt tarvitaan iso joukku ”oppositiota”, että saadaan tämä sekoilu loppumaan….

  2. avatar Erkki Imppola sanoo:

    Hei Pelle Peloton ja muut

    Luulisin, että Hämeenlinnassa alkaa olla muitakin, jotka ovat kyllästyneet tähän HPK vouhotukseen ja verorahojen väärinkäyttöön. Mitäs, jos laitettaisiin sana kiertämään, jotta sitä ”oppositiota ” alkaisi löytyä. Tähän mennessä tilanne on vain ollut sellainen, että kukaan ei oikein ole uskaltanut tulla ”kaapista”, luullessaan olleensa yksinään kiukkuinen. Tämä blogikaan ei tavoita kuin muutaman kaupunkilaisen, joten tiedon levittämiseen tarvittaisiin muitakin kanavia. HS:kään ei mielellään julkaise kirjoituksiani? Nyt tarvittaisiin vain ideoita, joilla voitaisiin koota sitä ”oppositiota”. Ei kun ideoimaan!

    Terveisin Erkki

  3. Terve Erkki,

    kaikin mokomin vain oppositiota kokoamaan. Mutta epäilen, että näin löyhäpäisillä jutuilla uskottavuuden kerääminen voi ottaa pidemmän aikaa…

    Vanha kunnallispolittinen totuus tietysti kertoo, että mitään muuta kuin vaippoja on turha hankkia, mutta tosiasiallisesti kuvailemasi kaltaista päätöstä tai keskustelua ei ole Hämeenlinnassa ollut ainakaan sinä aikana, kun minä olen valtuustossa istunut. Tai sitten kannattaa kaivaa pykälät, dokumentit tai edes jotain näyttöä väitetystä vaippapäätöksestä esiin.

    Käytämme terveyden- ja vanhustenhuoltoon joka vuosi yli 200 miljoonaa euroa, ja ainakin vanhustenhuollossa asiakkaat näyttävät viimeaikaisten selvitysten perusteella olevan harvinaisen tyytyväisiä. Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että tällaisessa kokonaisuudessa on jokseenkin yhdentekevää, vaikka jokainen potilas vuorattaisiin vaipoilla, siitä se ei jää kiinni. Mutta ei vaippahankinnoissakaan aivoton tarvitse olla, ja siltä pohjalta asioita varmaan laitoksissa mietitään.

    Ei ole siis porinaa (olemattomista) vaippapäätöksistä kuulunut, mutta jäähallin ”läpihuutojutusta” on kyllä riittänyt taukoamatonta jauhamista valtuuston äänestyspäätöksestä tähän päivään, ja riittää myös pitkälle tulevaisuuteen saakka.

  4. avatar Erkki Imppola sanoo:

    Terve Iisakki

    Kaunis väistöliike. Maalivahdin ei vain pitäisi väistää, kiekkokieltä käyttääkseni.

    Minun löysäpäisyyteni ei maksa kenellekään mitään. Toista se on vallankäyttäjien kanssa, kun veronmaksajat maksavat viulut. Asialla on toinenkin puoli. Niin kunnallista kuin valtakunnallistakin valtaa tavoitellaan, sillä vallankäyttäjä pääsee rahanjaossa kuorimaan kerman päältä. Mitä suuremmasta vallasta on kyse, sitä paremmat asemat on rahan ja muidenkin etuisuuksien jaossa. Valtataistelua on käyty eri eturyhmien kesken, niin kauan muistan ja jo ennen sitä niin kauan, että en edes muista. Ahti Karjalainen sanoi aikoinaan, että valta turmelee ja mitä enemmän valtaa sitä enemmän se turmelee. Ahti varmaan tiesi, mistä puhui.

    Hämeenlinnassa on säilynyt pitkän valtataistelun eräs historiallinen jäänne, aseveliakseli, joka on ryhmittynyt HPK:n idean ympärille. Alun alkaen se syntyi sodan jälkeen sosialidemokraattisten rintamaupseerin yhteistyöstä. Aseveliryhmittymän johtohahmoja olivat Väinö Leskinen ja Olavi Lindblom. Väinö Tanner oli vähän vanhempaa ikäluokkaa, mutta asettui aseveliryhmittymän keulahahmoksi. Taistelussaan kommunisteja vastaan tämä aseveliryhmittymä liittoutui kokoomuksen kanssa. Yhteistyö alkoi valtakunnan politiikassa ja toimi niin hyvin, että se ulottui pian kunnallispolitiikkaan ja toimii Hämeenlinnassa menestyksellisesti vhä tänäkin päivänä. Tampere oli viime kunnallisvaaleihin asti myös tämän yhteistyön malliesimerkkejä, kunnes muut puolueet liittoutuivat keskenään aseveliakselin vastavoimaksi ja jätti sen vähemmistöön.

    Palatakseni Hämeenlinnan asioihin. Täällä aseveliakseli käyttää enemmistönsä turvin rajatonta valtaa myös rahanjaossa. Ainoat asiat, jotka sitä voivat hillitä, ovat vajaan kahden vuoden päästä tulevat kunnallisvaalit, rahan niukkuus ja kuntalaki. Siksi pitäisi koettaa käyttäytyä jotenkin siivosti. Rahan jakamisesta omilleen koetetaan olla mahdollisimman hissukseen toivoen, että ei kukaan muukaan puhuisi siitä yhtään mitään. Jos joku yrittää jotain sanoa, niin on parasta tyrehdyttää keskustelu alkuunsa ja leimata keskustelun käynnistäjä löysäpääksi.

    Toverillisin terveisin Erkki

  5. Terve Erkki,

    Tunnen kyllä Suomen poliittisen historian ja Hämeenlinnan poliittiset asetelmat. Demareilla ja kokoomuksella on hyvä yhteistyö, ei kai sitä kukaan kiellä?

    Käsittämättömänä pidän näkemystäsi, että yritän jotenkin tyrehdyttää keskustelua. Tässähän minä sitä avoimesti Sinun kanssasi käyn, ja käyn monen muunkin kanssa. Mutta kai minullakin on oikeus keskustelussa huomauttaa, jos joku keksii asioita ihan omasta päästään ja esittää perusteettomia syytöksiä?

    Tuossa Sinun keksimässäsi vaippajutussa ei ole mitään perää. Se on siis suomeksi sanottuna valhe. Ajatteletko tosiaan, että pystyt rikkomaan aseveliakselin hegemonian levittelemällä valheita? Ja minkälaista moraalia ja äänestäjien aliarviointia se osoittaa?

  6. avatar Erkki Imppola sanoo:

    Terve Iisakki

    Minun täytyy onnitelle Sinua. Olet onnistuneesti osannut kääntää keskustelun sivuraiteille. Vaippajuttu on sinänsä pieni sivujuonne. Olen nyt kuitenkin, kun väität sitä valheeksi, pakotettu esittämään faktaa. Vajaa vuosi sitten Hämeenlinnan pääterveysaseman apuvälineiden jakelupisteestä ilmoitettiin asiakkaalle joka kävi noutamassa vaippoja Keskussairaalan lähetteellä, että vaippojen jakoa on jouduttu säästösyistä rajoittamaan ja että tarjolla on vain yhtä kokoa, kaikkein suurinta ja sitäkin vain mallikappale. Vaippoja ei ollut saatavissa. Yksityiskohtaisemmin en halua tapausta julkisuudessa käsitellä, sillä silloin joudutaan tuomaan esille nimiä ja muita yksityiskohtia. Jos haluat kuitenkin tarkempia tietoja, niin saat niitä joko sähköpostiisi tai nokatusten.

    Siis vaippajuttu on sinänsä pikkujuttu verrattuna muihin leikkauksiin. Pääterveysasemalta on poistettu kokonaisia osastoja, osa terveysasemista ollaan kokonaan lakkauttamassa samoin kuin kouluja. Vanhainkoteja on jo lakkautettu. Kansainvälisille sijoitusyhtiöille olaan raivaamassa tilaa yksityisille palvelutaloille, joissa asuminen tulee kalliimmaksi kuin vanhainkodissa. Palvelutalojen on todettu olevan erinomaisia sijoituskohteita. Kunnalle se voi tulla halvemmaksi, mutta kuntalaiselle kalliimmaksi, kuten kävi energiayhtiön yksityistämisessäkin, vaikka viimemainittu ei Sinun syysi ollutkaan. Sen teki aseveliakseli.

    Eikös Halliyhtiölle myönnetty hiljakkoin 1 500 0000 € lisälainaa, kun 7 500 000 € ei riittänytkään. Huhu kertoo, että ravintolaremontti tuli kalliimmaksi, kuin oli ennakoitu. SIIS RAVINTOLA!? Kuten olen jo aiemmin todennut Halliyhtiö ja HPK saavat, mitä kehtaavat pyytä, mutta siitä Sinä et ole halunnut puhua mitään, vaan olet halunnut kääntää keskustelun muualle. Ideaparkin satsauksiin en puutu, sillä siitä on ollut asiantuntevampiakin kannanottoja. Sinnekin uponneet summat vain hirvittävät. Sen sijaan Sinä voisit avata niin Halliyhtiön, HPK:n kuin Ideaparkinkin rahoitusta ja niiden ehtoja, jotta me veronmaksat tietäisimme mihin verorahoja käytetään. Kun tiukkoja aikoja eletään, niin sietäisi silläkin suunnalla hillitä rahankäyttöä.

    Terveisin Erkki

  7. avatar erixbo sanoo:

    PS. Tietosuojalaki taitaa estää nimistä puhumisen, joten mahdollinen jatkokeskustelu jää pakostakin yleiselle tasolle.
    sama

  8. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Terve,

    Erkin avaus ja jatkot kannattaa lukea tarkkaan.

    Iisakki, ennen kuin voit syyttää Erkkiä valehtelusta, sinun tulee osoittaa, ettei mikään kaupungin elin tai virkamies ole käsitellyt Erkin kuvailemien tarvikkeiden hankintaa ja myöntämistä niitä tarvitsevien käyttöön, eikä vaippakäytänteissä ole tapahtunut mitään Erkin kuvaileman kaltaisia muutoksia.

    Vaadit Erkkiä kaivamaan pykälät, dokumentit tai edes jotain näyttöä väitetystä vaippapäätöksestä esiin. Vaatimuksesi osoittaa ainakin sen miten oleellista kaupunkilaisten kannalta on, että:
    – kaikista päätöksistä löytyy myöhemmin pykälät ja dokumentit, ja
    – pykälissä ja dokumenteissa näkyvät todelliset päätökset ja ne tosiasiat, joihin päätökset perustuvat.

    Vastaan myöhemmin pitemmälti tuolla Hannun perunateatteriblogissa olevaan sinänsä asialliseen vastaukseesi Innoparkin asioista, enkä käy sitä tässä enemmälti kertaamaan muuta kuin dokumenttien ja niiden totuusarvon osalta.

    Toteat Hannun blogissa että hallitus on käsitellyt Innopark-asiaa säännöllisesti lähes koko toimintakautensa ja on tietoinen, missä mennään.

    Vuonna 2009 Kh on käsitellyt Innoparkin ja sen tyttärien asioita:
    – 19.1. ja 16.3. aiheena Innosteelin konekanta (muistanemme ettei tämäkään asia lopulta mennyt alunperin annetun mielikuvan mukaisesti),
    – 20.4. yhtiökokouksen vakio-ohjeet Aarne Kauraselle,
    – 27.4. Visojen osakkeiden lunastus ja lainan takaus 21,3 M euroa (vastuut ennen tätä olivat jo 11 M euroa), sekä
    – 30.11. aiheena Innosteel Factory osakkeiden ostaminen julkistoimijoilta Innoparkille siten, että Factorystä tulee tytäryritys. Tämä oli perustelujen mukaan tarpeen jotta Factory pääsee käsiksi emoyhtiön konsernirahoitukseen. Kaupungin ohjeet ylim. yhtiökokoukselle olivat, että yhtiön hallituksen esitykset tulee hyväksyä. Kh:n kokousmateriaalista mainitut hallituksen esitykset eivät käy selville, kuten paljonko julkistoimijoiden osakkeista maksettiin, mitä sovittiin Factoryn vastuista osakekaupan yhteydessä, tai mitä sovittiin Factoryn konsernilainoituksesta, jolla osakekaupan jälkeen oli merkittävä vaikutus kaupungin riskipositioon konsernin omistajana.

    Vuonna 2010 ja 2011 Kh on käsitellyt Innoparkin asioita:
    – 16.8.-10 kuuluisa Visa-lainojen uudelleenjärjestely
    – 1.11.-10 kassalaina 900.000
    – 21.2.-11 tytäryhtiön konsernitililimiitin nosto 1,4 miljoonalla

    Mainitsemisen arvoista on mm. se, että 27.9.-10 Kh:lle esitetty tammi-elokuun talouden seurantaraportti sisälsi Innoparkin osalta tiedot vain tammi-huhtikuulta. Factorya ei enää raportissa mainittu kaikkien lueteltujen tyttärien joukossa, vaikka sen taloudessa tiedettiin olevan erityisiä ongelmia. Edelleen tuossa raportissa ei ennakoitu elokuussa tapahtunutta merkittävää lainajärjestelyä, eikä 13.10.-10 TALA:lle esitetyssä tammi-elokuun raportissa ennakoitu 2 viikkoa myöhemmin tarvittua 900.000 kassalainaa. Raportointi edellyttää mainitsemaan tulossa olevat merkittävät tapahtumat tai muutokset suunnitelmiin.

    Kun nyt peräät Erkiltä papereita ja todisteita, niin liittyen Innoparkin tapaukseen kysyn seuraavaa: Kun sanot Kh:n olevan tietoinen asioista, niin mitä edellä mainitsemattomia tietoja Kh:lla on ollut käytettävissään, missä, koska ja millä kokoonpanolla näitä tietoja on käsitelty, ja minkälainen asiakirjajälki näistä on jäänyt? Minkälaista konserniohjausta Innoparkille on annettu em. dokumenttien ulkopuolella, ja minkälainen asiakirjajälki tuosta ohjauksesta on jäänyt?

    Näyttäisi että näitä asiapapereita tullaan tarvitsemaan, kun arvostelijoita syytetään vainoharhaisiksi ja löysäpäiksi (joka minun vainoharhaisessa mielessäni kelpaa jonkinlaiseksi keskustelun rajoituksen yritykseksi).

  9. Terve Erkki,

    Ei minulla ole tarvetta kääntää keskustelua sivuraiteelle. Mutta otit blogitekstissäsi esiin ”kuvaavan esimerkin”, eli näin: ”Otan nyt vain yhden kuvaavan esimerkin, vaikka niitä voisi luetella muitakin. Tästä esimerkistä voi päätellä muutoinkin HPK puolueen vaikutusvaltaa Hämeenlinnassa. Kun päätettiin 7 500 000 €:n sitoumuksesta jäähallin remontille oli samoihin aikoihin päätettävänä vuodepotilaana olevien tai leikkaustoipilaiden vaippojen hankinnasta, joka olisi tullut maksamaan jonkun satasen. Edellinen meni läpihuutijuttuna, mutta jälkimmäisestä käytiin kovaa polemiikkia ja Katsottiin, että vaipparahaa pitää karsia. ”

    Tässä tekstissä oleva väite ei vain pidä miltään osin paikkaansa ja se oli keskeinen osa ”todisteluasi”. Keksit esimerkin omasta mielikuvituksestasi. Jäähallin peruskorjauksesta päätettiin vuonna 2007. Tällöin ei ole valtuustossa tai muuallakaan käyty minkäänlaista vaippakeskustelua. Päinvastoin, tuona aikana sosiaali- ja terveysmenoihin tehtiin vuositasolla yli 10 prosentin korotuksia. Eli vuositasolla reilusti yli jäähalli-investoinnin kokoisia lisäyksiä. Ei siinä vaippoja tosiaankaan laskettu.

    Tuo Sinun esimerkkisi asettaa vahvasti kyseenalaiseksi, miltä pohjalta väitteitäsi esität. En ole tietoinen esittämistäsi Terveyskeskuksen vaippasäästöistä, jotka nyt olivatkin kumma kyllä muuttuneet vuosien takaisista nykypäivään. Jokaiselta yksiköltämme on laman alettua vaadittu kasvun rajoittamista 1-2 prosenttiin vuodessa. Esim. liikuntapalveluista on karsittu tuota monta kertaa raskaammalla kädellä. Terveyskeskusliikelaitos vastaa omasta toiminnastaan, joten tarkempaa vaippapolitiikkaa kannattaa kysellä sieltä. En silti usko, että vaippapäätökset näyttelevät minkäänlaista osaa säästötalkoissa. Samaan aikaan on kuitenkin satsattu miljoonia esimerkiksi juuri valmistuneeseen pääterveyskeskuksen remonttiin.

    Myöskään esimerkiksi vanhustenhuollosta ei ole leikattu, vaan päinvastoin sinne on satsattu huikeasti lisää resursseja, jotta päästäisiin laatusuosituksen mukaiseen rakenteeseen. Juuri valtuusto siunasi 2 miljoonan budjettiylitykset. Viranomaisilta moitteita saaneiden vanahanaikaisten laitosten lakkauttaminen liittyy rakennemuutoksiin, joita tehdään koko maassa, jotta laatusuositukset täyttyisivät. Vanhukset ovat muuten tuoreen kyselyn mukaan erittäin tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Vaipoistakaan ei kyselyn mukaan tunnu olevan pulaa.

    Mutta nämä asiat on käsitelty ihan toisessa laajuudessa ja tarkkuudessa muissa yhteyksissä. Joista olen itsekin kirjoittanut kilometreittäin tekstiä esimerkiksi omassa blogissani. Kuten esimerkiksi tuosta viimeisimmästä jäähalli-asiasta, jolla ei ollut mitään tekemistä ravintoloiden kanssa. Ja Ideaparkkikin sijaitsee Lempäälässä.

    Ja Kari,

    … tai itse asiassa en enää jaksa. Ei minun kannaltani ole edes mitään järkeä alkaa käymään tuolla yksityiskohtaisuuden tasolla kaupunginhallituksen puolesta asioita läpi Sinun kanssasi. Olen väsynyt ja saattaa tulla harkitsematon muotoilu tai virheellinen muistitieto ja tiedän, että sitä tullaan käyttämään myöhemmin minua vastaan kaikilla mahdollisilla tavoin. Tässä roolissa on vähän pakko olla varovainen sanojensa suhteen, varsinkin on tekemisissä vihamielisten tahojen kanssa – vaikka joskus tekisikin mieli puhua suunsa puhtaaksi. Mutta nykyään näin perheellisenä olen yrittänyt kasvattaa itsesuojeluvaistoani.

    Mikä on tietysti ikävää. Siksi viisaat kansanedustajat ja ministeritkään eivät koskaan sano mitään, vaikka suusta tulee tuhansia sanoja.

  10. avatar Jaska sanoo:

    Tässä vähän muistin virkistämiseksi kaupunginjohdon säästökohteita. Arvovalinnat ja säästökohteet löytyvät kyllä nykyisinkin samalta suunnalta.

    [- – Kaupunginhallituksen kokous 07.04.2008 14.00

    7 § SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN 2008 KÄYTTÖSUUNNITELMAN RIITTÄVYYS, SÄÄSTÖTOIMET JA MAHDOLLISUUS NS. PUSKURIRAHASTON MUODOSTAMISEEN

    – – Työllistämis- ja kuntouttamistoimenpiteiden tuloksellisuustavoitetta nostetaan entisestään ja toimeentulotukimäärärahaa leikataan edelleen 100 000 €.

    Elatustuen tuloennustetta voidaan korottaa lopullisen 2007 tilinpäätöksen perusteella 50 000 €.

    Lasten kotihoidon tuen varausta voidaan leikata 2007 lopullisten kustannusten perusteella 170 000 €.

    Päivähoidon vuorohoitoa ja kesäpäivystystä tiukentamalla, toimintaa tehostamalla sekä tehtyjä varauksia karsimalla leikataan varhaiskasvatuspalvelujen menoja 300 000 €.

    Perheneuvonnan varauksista leikataan 21 000 €.

    Lintukodon nuorisotilasta luovutaan ja pidetään yksi nuorisotyön osa-aikainen vakanssi täyttämättä. Säästöä kertyy 12 000 €.

    Kotipalvelusta jätetään kultakin alueelta yksi lähihoitajan vapautuva vakanssi täyttämättä. Kustannussäästö arviolta 100 000 €.

    Omaishoidon tuen määrärahaa leikataan 100 000 €. Tähän saakka tukea on maksettu jonottamatta kaikille tarvitsijoille. Säästötoimenpiteen seurauksena syntyy uudelleen pieni jono tuen piiriin pyrkijöistä.

    Keinusaaren palvelukeskusta ja Tullikamaria ei oteta perusturvan omana toimintana käyttöön 2008. Palvelukeskusta pyöritetään Pysäkin toimesta kaupungin saamien perintövarojen turvin. Näin saatava säästö on 64 000 €.

    Keinusaaren palvelutalon kalustamista karsitaan ja Tullikamarin kalustamisesta luovutaan. Säästövaikutus on 97 000 €.

    Vanhainkotien menoja leikataan mm. sijaiskäytäntöjä tiukentamalla 100 000 .

  11. avatar Erkki Imppola sanoo:

    Terve Iisakki

    Alkuperäinen tarkoitukseni oli kiinnittää huomiota siihen rahoitusepäsuhtaan jonka olen ollut havaitsevinani jääkiekkoviihteen ja kunnan lakisääteisten kulujen rahoituksen välillä. Keskustelu uhkasi kuitenkin koko ajan käpertyä pieneen yksityiskohtaan, vaippoihin.

    Se todellisuus, joka näkyi Apuvälineiden jakelupisteessä oli pitkän päätöksentekoketjun päässä. Ennen kuin sinne saakka oli päästy oli useassa päätöksentekoportaassa tehty säästöpäätöksiä. Voisin kuvitella että viimeisin oli sen kaltainen, että säästetäänkö sairaanhoitajien sijaisuuksista, injektioruiskuista, pyörätuoleista, vaipoista ja niin edelleen, vaiko kaikista niistä. Valintoja voi tehdä ainoastaan omaan toimialaan kuuluvissa asioissa. Kun päätöksentekoketjussa mennään ylemmäs, tulee uusia, vaihtoehtoisia säästökohteita kuten vanhainkodit, koulut, jotkut liikuntapaikatkin enkä edes kaikesta tiedä, mitä siellä tulee vastaan. Kuitenkin aivan ketjun päässä on kaupungin hallitus, ylimpänä päätöksentekijänä ja se on käsittääkseni ainoa paikka, jossa pöydällä ovat kaikki vaihtoehdot myös jääkiekkoviihde. KH tekee arvovalinnat, joihin muiden toimialojen on mukauduttava. Näin kuntalaisen näkökulmasta näyttää siltä, että sieltä kaupunginhallitus ei ole halunnut säästää vaan mieluimmin ns. panostaa ko. viihteeseen. Jo vanha roomalainen hallitsemisen viisaus oli: “Antakaa kansalle leipää ja sirkushuveja, niin hallitsijat saavat touhuta rauhassa.” Sirkushuveja on nyt saatu ja kohtuudella leipääkin.

    Myönnän, että ilmaisu “samoihin aikoihin “ oli epätarkka. Tätä epätarkkuutta kuitenkin mielestäni leventää se, että viimeisin samaan asiaan liittyvä lisärahoituspäätös tehtiin tuon vaippatapahtuman aikoihin ja vaippatapahtumaan johtanut ensimmäinen KH:n päätös oli tehty varmasti jo aikaisemmin. Oikeastaan en tiedä, milloin. Loppujen lopuksi edellä kertomaani viitaten , ajoitus on sivuseikka.

    Onko vaippaepisodi keksitty, kuten väität? Se on ehkä rekonstruoitavissa. Voit itse käydä apuvälineiden palvelupisteessä kysymässä, miten on. Tässä on nyt sana sanaa vastaan ja tuntuu vähän oudolta, jos kaupungin hallituksen puheenjohtaja ei tunne asiaa, enkä tarkoita nyt tätä yksittäistä tapausta, vaan tilannetta.

    Kyllä julkisessa mediassa joutuu jokainen harkitsemaan sanojaan, niin minäkin. Siinä on kuitenkin, kuten hyvin tiedät, toinenkin puoli: jotain särmää täytyy olla, muutoin se ei kiinnosta ketään. Näiden välissä sitä sitten täytyy tasapainoilla.

    Kerroit kirjoittaneesi satoja metrejä. Eivät taida asiat selittämällä muuttua tai toisin ajattelijoita vähättelemällä. Ainoastaan poliittiset arvovalinnat voivat muuttaa asioita. KH on se ylin päätöksentekoelin, jossa nämä arvovalinnat tehdään. Siellä päätetään, mihin panostetaan ja mistä säästetään. Jos kuntalaisista osastakin tuntuu siltä, että arvovalinnoissa olisi toivomisen varaa, tulisi heitäkin kuunnella. Kaksi korvaa on parempi kuin yksi.

    OHO Inno oli muuttunut Ideaksi. Kiitos korjauksesta!

    Terveisin Erkki

  12. avatar erixbo sanoo:

    PS. Pieni korjaus edelliseen Kaupungin valtuusto on kaupungin korkein päättävä elin ja KH on esittelijä, joka tekee ne linjaukset, jotka valtuustolle esitetään. Eivät valtuusto ja KH taida kuitenkaan kovin erimielisiä olla, joten ei asetelma taida siitä miksikään muuttua.

    Sama

  13. avatar Jaska sanoo:

    Liitän alle valtuustokauden loppuun kiteytyksen KH:n suunnitelemat säästöt ja rakenteeliset muutokset. Olin mykistynyt ja tyrmistynyt luettuani sen. Liikunnasta on nipistetty reilu sata tuhatta samaan aikaan kun peruspalveluista leikataan miljoona tolkulla.

    Näistä on nyt suoraan nähtävissä että jos noihin innoparkkeihin ja muihin kunnan ns yrityksiin ei työnnettäisi miljoona toisensa perään, ei kuntapalveluista olisi säästötarpeita juurikaan . Kuvaavaa myös on että säästölistan yhteydessä ei säästökohteiden joukossa näy innoparkkia ja muita yrityksiä lainkaan.

    Vuoteen 2010 ja koko valtuustokauteen kohdistuvat rakenteelliset toimenpiteet

    KH 4.5.2009 § 22
    (Valmistelija: laskentapäällikkö Hannu Kämäräinen, puh. 03 621 2605)

    Tähän kokonaisuuteen on koottu lautakuntien ja muiden toimijoiden ensi vuoden talousarvion valmisteluun ja vuosiin 2011-2012 vaikuttavia rakenteellisia säästötoimenpiteitä. Osa toimenpiteistä voidaan toteuttaa sellaisenaan ja säästövaikutuksetkin ovat tiedossa. Monet vaativat kuitenkin jatkovalmistelua ja osa on vielä lähes idea-asteella.

    Kaupunginhallitus hyväksyi käyttösuunnitelmapäätöksen yhteydessä 9.2.2009 (§ 11) koko valtuustokaudelle ulottuvan tuottavuusohjelman. Yhtenä tuottavuusohjelman tehokkuustavoitteena on yhteensä 300 henkilötyövuoden vähentäminen valtuustokauden aikana. Tehokkuustavoite vastaa samana aikana eläkkeelle jäävän henkilöstön määrää. Osa lautakunnista ja muista toimijoista suunnittelee pääsevänsä tuohon tavoitteeseen. Erityisesti isojen lautakuntien osalta henkilöstövähennysten suunnittelu ja mahdollistaminen ovat vielä pahasti kesken.

    Lasten ja nuorten lautakunta

    Vuoteen 2010 kohdistuvat rakenteelliset toimenpiteet:

    Varhaiskasvatuspalvelut
    – Integroitujen erityisryhmien suhdeluku (paljonko yhdellä kasvatus ja hoitohenkilöllä saa olla lapsia) nostetaan 1/4:stä 1/5:een. Samalla ryhmärakennetta ja ryhmän käyttöastetta tehostetaan. Säästövaikutusvaikutus on 130 000 €/v.
    – Varhaiskasvatuskeskusten käyttöasteen nosto 92 %:iin synnyttää säästövaikutusta vuositasolla 400 000 – 500 000 €.
    – Avoin päiväkotitoiminta siirretään asteittain seurakunnan tai yksityisen hoidettavaksi, vuotuinen säästövaikutus 50 000 €.
    – Opetuspalvelut
    – Perusopetusverkkoon tehdään kahden 2-opettajaisen koulun lakkautus elokuusta 2010 lukien. Arvio yhden 2-opettajaisen koulun säästöjen taloudellisesta vaikutuksesta vuositasolla on n. 100 000 €.
    – Jonkin verran säästöä tulee myös ns. kiertävien opettajien (englanti, erityisopetus) kuluissa. Näillä perusteilla vuonna 2010 kouluverkon rationalisoinnin kautta satavat säästöt olisivat n. 100 000 €.
    Varhaiskasvatuksen, opetuksen, nuorisotyön ja lasten kasvua tukevien
    palvelujen tilojen ykteiskäyttöä tehostetaan. Yhteiskäytöllä tavoitellaan
    500 000 e vuotuista säästöä. Valtuustokauden loppuun mennessä
    voidaan maksimissaan vähentää noin 60 kaupungin omaa vakanssia.
    Opetuspalvelut
    – Kaksiopettajaisten koulujen osalta lakkautetaan elokuusta 2011 lukien yksi 2-opettajainen koulu ja elokuusta 2012 yksi 2-opettajainen koulu. Kustannussäästöarvio sama kuin vuonna 2010. Kerrannaisvaikutus etenee siten, että 2011 talousarvioon tulisi säästöä 250 000 €, 2012 350 000 € ja 2013 400 000 €.
    – HYKin lukio on päätetty lakkauttaa vuonna 2012.
    – Lukioverkon kokonaistarkastelu tullee pitämään sisällään seuraavat vaihtoehdot: A) Hämeenlinnassa siirrytään hallinnollisesti yhteen lukioon, jolla voi olla useampi toimipiste. Ylläpitäjänä toimii Hämeenlinnan kaupunki. Kustannussäästöjen arviointi on tässä vaiheessa vaikeaa, koska se riippuu oppilasmääristä ja ryhmittelyistä. B) Toisen asteen koulutukselle haetaan yksi ylläpitäjä, joka voisi olla koulutuskeskus Tavastiaa ylläpitävä kuntayhtymä. Tuottavuusohjelman 35 henkilötyövuoden vähennykseen päästäisiin, sillä lukioissa on yhteensä 79 opettajaa. Säästön vuositasolla voi arvioida siitä, paljonko kaupunki käyttää rahaa lukio-opetukseen yli valtionosuuden yksikköhinnan. Tuo luku on vaihdellut viime vuosina n. 300 – 800 €/ oppilas. Lukioiden yhteenlaskettu oppilasmäärä on n. 1 250, joten säästö vuositasolla olisi arviolta 375 000 – 1 000 000 €.

    Liikuntapalvelut
    – Järjestöavustuksia leikataan noin 45 000 €.
    – Liikunnanohjausta ja sisäliikuntatilojen käyttöä tehostetaan ja maksuja korotetaan. Säästövaikutus on yhteensä noin 20 000 €.
    – Ulkoliikuntapalvelujen määrää, hoitoa ja aukioloa vähennetään edelleen. Saavutettava säästö on noin 55 000 €.

    Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta

    Vuoteen 2010 kohdistuvat rakenteelliset toimenpiteet:

    – Tavoitteena on perustaa matkapalvelukeskus, jonka avulla julkisesti rahoitettavia matkoja yhdistellään ja saadaan sitä kautta tehostumista ja säästöä. Tavoitteena pidetään sekä kustannusten kasvun hillintää väestön ikääntyessä että noin 10-15 %:n kustannussäästöä matkojen kustannuksissa. Tällä hetkellä vammaispalveluetuuksina ja sosiaalihuoltolain mukaisina etuuksina käytetään noin 1 500 000 € vuodessa. Säästötavoite on noin 150 000-200 000 €.

    – Mielenterveyspalveluiden laitosrakenteen keventäminen käynnistyy. Keventämisellä tavoitellaan avohoitopainotteista eri asiakasryhmien hoidon huomioivaa palvelurakennetta mielenterveyspalveluissa sekä perustasolla että erikoissairaanhoidossa. Tavoitteena on resurssin siirto avopalveluihin ja sairaalahoidon sekä asumispalveluiden määrän vähentäminen. Palvelurakenteen muutos toteutetaan yhteistyössä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tulevaisuustyöryhmän toteuttaman maakunnan kehittämisselvityksen osana. Tavoitteena on kustannusten vähentäminen, mutta tässä vaiheessa ei vielä voida tarkemmin arvioida keveämmän rakenteen säästövaikutusta kokonaisuutena.

    – Hoivan siirtoa terveyskeskussairaaloista hoivaympäristöihin jatketaan. Ensivaiheessa otetaan tarkasteluun terveyskeskuksen akuuttisairaanhoidon paikkojen tarve koko kaupungissa sekä paikkojen rakenne ja mahdollinen keskittäminen pääterveysasemalle. Toisessa vaiheessa tutkitaan sairaanhoitopiirin kanssa yhteisesti akuuttisairaanhoidon kokonaisuus niin sairaanhoitopiirissä kuin perusterveydenhuollossakin. Kustannusvaikutusta ei voida arvioida vielä tässä vaiheessa.
    – Siirtoviivepaikkojen käyttö painetaan nollaan. Arvioitu säästövaikutus on 400 000 – 800 000 € vuodessa.
    – Terveyspalveluissa tarkastellaan palveluverkoston keventämistä terveysasemien määrän, suun terveydenhuollon toimipaikkojen sekä lähipalveluina ja keskitettyinä palveluina annettavan palveluvalikon osalta. Säästövaikutusta ei voida arvioida tässä vaiheessa.

    Ikäihmisten lautakunta

    Vuoteen 2010 kohdistuvat rakenteelliset toimenpiteet:

    – Käynnistetään siirtyminen kotipainotteiseen hoivaan vähentämällä 2011 vuoden loppuun mennessä vanhainkotipaikkoja nettomääräisesti noin 130 paikkaa. Toimenpiteellä siirrytään kohti ikäihmisten laatusuosituksen mukaista palvelurakennetta. Hoivapaikkojen vähentämisen yhteydessä toteutetaan laitoshoidossa profilointia ja kotiin annettavissa palveluissa merkittäviä vahvennuksia, jotka ovat:
     jäljelle jääviä hoivapaikkoja profiloidaan tarpeellinen määrä arviointiin, kuntoutukseen ja lyhytaikaishoitoon,
     hoivapaikkojen yleinen profiili (tehostettu palveluasuminen ja dementiahoiva) vastaa olemassa olevaa tarvetta,
     kotiin annettavien palvelujen vahvennus 70 henkilön työpanosta vastaavalla resurssilla,
     asumisympäristöt vastaavat ikääntyneiden tarpeita esteettömyyden, yhteisöllisyyden ja virikkeellisyyden näkökulmasta,
     kotona asumista tukevat tekniset mahdollisuudet hyödynnetään turvallisen kotona asumisen jatkamisessa.
    – Kotihoidon palveluprofiilia ja toimintamallia muutetaan siten, että raskaampaa kotiin annettavaa hoivaa lisätään.
    – Tehostetaan palvelutarpeen arviointia, asiakasohjausta sekä kotiutustoimenpiteitä.
    – Tehostetaan kotiin annettavien palvelujen ja kotona asumista tukevien palvelujen toimintaa parantamalla toimintaprosesseja, nostamalla kotihoidon osaamistasoa ja vahventamalla lääketieteellistä panosta.
    – Lisätään kehittämis-, kokeilu- ja pilottitoimintaa siten, että jatkuvan toiminnan parantamisen kautta sekä sisällöllisestä että taloudellisesta näkökulmasta toiminta on laadukasta ja kohdistu oikein.
    – Toiminnan rakenteellisella muuttamisella ja resurssien käytön painopisteen muutoksella tavoitellaan myös kevyempää kustannusrakennetta. Hoivapaikkojen vähentämisen ja osan resurssista siirtäminen kotiin annettaviin palveluihin keventää resurssien käyttöä nykytasosta noin 1 500 000 – 2 000 000 €.

    Valtuustokauteen kohdistuvat pidemmän aikavälin rakenteelliset toimenpiteet:

    – Edellä kuvattu palvelurakenteen muutos jatkuu vanhainkotipaikkojen vähennyksen osalta vuoden 2011 loppuun ja kokonaisuutena rakennejärjestelyiltään valtuustokauden loppuun saakka.

    Kokonaisuutena voi todeta, että yllä kuvatuilla käynnissä olevilla ja suunnitelluilla terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan ja ikäihmisten lautakunnan rakenteellisilla toimilla tavoitellaan:
    – keveämpää kotipainotteista palvelurakennetta.
    – Kuvatuilla toimilla on kokonaisuutena mahdollista saavuttaa toiminnan tehostumista ja kustannussäästöjä siten, että Hämeenlinnassa sosiaali- ja terveydenhuoltoon käytettävät resurssit asukasta kohti saadaan maan keskiarvon alapuolelle. Kaikkien toimien yhteenlaskettu säästöpotentiaali on suuri, mutta sen tarkempi laskeminen tässä vaiheessa on vaikeaa. Joka tapauksessa toimenpiteiden kokonaisuudella tavoitellaan 3 000 000 – 6 000 000 €:n säästöä nykytasosta.

    Hellsténin ehdotus: Kaupunginhallitus

    1. kehottaa lautakuntia ja muita toimijoita jatkamaan vuoteen 2010 ja koko valtuustokauteen kohdistuvien rakenteellisten säästötoimenpiteiden valmistelua ja laatimaan niistä tarkennetut kustannuslaskelmat syyskuuhun mennessä,

    2. velvoittaa lautakunnat ja muut vastuulliset toimijat toteuttamaan 300 vakanssin vähentämiseen tähtäävän tuottavuusohjelman täysimääräisenä meneillään olevan valtuustokauden aikana,

    3. edellyttää, että talouden pitkän aikavälin tasapainottamissuunnitelma laaditaan kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä

    4. edellyttää, että kaupunkikonsernin yhteisöt tekevät samat suunnitelmat syyskuun loppuun mennessä

    5. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se osaltaan hyväksyy em. mainitut velvoitteet.

    Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

    Muutoksenhaku: Liite 2.

    – Lisätietoja antaa talous- ja hallintojohtaja Ismo Uusitalo, p. 03 621 2323

  14. avatar erixbo sanoo:

    Huh huh. Olipa tekstiä. Tovottavasti mahdollisimman moni sen lukee. Eräs kysymys vielä. Jäähallin katsojaluvut ovat jäänee alle budjetoidun. Millä katetaan vaje?

    Erkki

  15. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Terve,

    kun pitää opiskellakin välillä, niin en ole ehtinyt vastaamaan esim. Jaskan kysymykseen ”hukatuista” miljoonista.

    Jäähallista pitää kuitenkin todeta sen verran, että katsojat eivät käy katsomassa jäähallia, vaan lipputulot saavan HPK:n matseja. Katsojalukujen vaje ei siten suoraan vaikuttane jäähalliyhtiön talouteen, sehän tässä on se joka verovaroilla varmasti katetaan.

    Palaan aiheeseen mahd. pian.

  16. avatar Pimu sanoo:

    Yksi mikä pisti silmään Jaskan listassa on se, että n. kuuden miljoonan euron kulttuuripuolta ei näy säästökohdelistalla ollenkaan. Ilmeisesti rahan kaataminen Verkatehtaan lukuisiin rahareikiin jatkuu taloudellisista realiteeteistä huolimatta ennallaan.

  17. avatar Jaska sanoo:

    Iisakki:
    Tuo Sinun esimerkkisi asettaa vahvasti kyseenalaiseksi, miltä pohjalta väitteitäsi esität. En ole tietoinen esittämistäsi Terveyskeskuksen vaippasäästöistä, jotka nyt olivatkin kumma kyllä muuttuneet vuosien takaisista nykypäivään. Jokaiselta yksiköltämme on laman alettua vaadittu kasvun rajoittamista 1-2 prosenttiin vuodessa. Esim. liikuntapalveluista on karsittu tuota monta kertaa raskaammalla kädellä.

    Laittaa miettimään nuijamiehen älynlahjoja tuo viimeinen virke. Luulikohan tyyppi ettei kukaan tarkista asioita. Kun liikuntapalveluista, jotka käsittävät jäähallit ja muun seuroja hyödyttävän about 1000 %, säästetään 120 tonnnia, idioottikin huomaa ettei siivusta voi puhua rankkana säästönä.
    Jos olisin kyseinen henkilö, kävelisin selkä kyyryssä kaupungilla ainakin valtuustokauden loppuun saakka ja pyytäisin anteeksi jokaiselta vastaantlijalta tekojani. Jos tuonne innoparkkiin ja jäähalleihin ei kaadettaisi nyt miljoona toisensa perään, ei peruspalveluissa säästötarpeita juurikaan olisi.

    Tämä törkeys mahdollistuu vain siksi että valtaosa ihmisistä lukee vain paikkakunnan virallista totuutta HäSa:sta eikä ota asioista selvää. Sieltähän saamme lukea miten taantumassa säästöt on kohdenettava oikeaoppisesti vain opetus, terveys- ja sosiaalitoimeen ja kuinka jokaisen on opittava tulemaan toimeen omillaan.

    Palveluiden alasajo toimii niin liukkaasti myös siksi että päättävän kärjen intressit ja kuntalaisten etu eivät kohtaa missään vaiheessa. Sitoutus ja palkitseminen on in. Tietyillä tahoilla on nyt sellainen ote päätöksentekoportaasta ettei se päästä kylmästä syleilystään näitä ikipäivänä.

    Karille: ymmärrän että sinulla on muutakin tekemistä kuin tonkia näiden moraalirikollisten toimia.

  18. avatar Erkki Imppola sanoo:

    Korjaus 25.2.oleeseen kommenttiini.Siinä oli virke:
    Tässä on nyt sana sanaa vastaan ja tuntuu vähän oudolta, jos kaupungin hallituksen puheenjohtaja ei tunne asiaa, enkä tarkoita nyt tätä yksittäistä tapausta, vaan tilannetta.

    Pitäisi olla:
    Tässä on nyt sana sanaa vastaan ja tuntuu vähän oudolta, jos kaupungin valtuuston puheenjohtaja ei tunne asiaa, enkä tarkoita nyt tätä yksittäistä tapausta, vaan tilannetta.

    Pyydän asianosaisilta anteeksi kömmähdystäni!

    Asian sisällön kannalta se kuitenkin lienee epäoleellinen virhe.

    Erkki

  19. avatar Pimu sanoo:

    Miksäs on kun Kaupungin teatterin vuotuoinen n. 1,5 miljoonan euron tuki ei kiinnosta ketää vaan täällä väännetään jostain jäähallin tuhansista euroista kuukausitolkulla? Onko kaupungin kulttuurimafian ote näin tiukka, ettei kukaan uskalla vaatia kulttuuripuolta ottamaan osaa säästötalkoisiin?

  20. avatar Antti sanoo:

    Kulttuuriin panostetut kuppaiset miljoonat ovat aivan pirunmoista nappikauppaa suhteutettuna siihen paljonko konkreettista tuloa kulttuuripalvelut tuottavat, mitkä ovat kulttuuripalvelujen tuottamat kerrannaisvaikutukset muulle liiketoiminnalle sekä immateriaaliset vaikutukset mitä kulttuuripalveluilla kuntalaiseen tahi kansalaiseen on. Ja tämä sama koskee liikuntapalveluita. Tää on taas niin perussuomalaisten meininkiä kun ei erotetan miljoonaa sadasta miljoonasta. Sä et Pimu voi kuntalaisena edes huomata sitä jos kulttuuripalvelut säästävät 2 prosenttia. Se on tässä leikissä niin mitätön raha.

    Ja säästötalkoisiin on kaupungin kulttuuripalvelujen yksiköt ottaneet osaa sen verran että esim. taidemuseo pitää ovia välillä säpissä kun ei riitä väki pitämään niitä auki, kirjasto lakkauttaa yksiköitään ja supistaa aukioloaikoja jne, mutta rakas kun penneistä säästetään, niin säästö ei voi olla miljoonia.

    näin tänään

    A

  21. avatar iisakki sanoo:

    Terve,

    Jaskan copy-pastaamassa pykälässä on koottuna lautakuntien suunnitelmia rakenteellisista muutoksista, jotka tuossa vaiheessa olivat, kuten tekstissäkin sanotaan, suureksi osaksi idea-asteella. Osa niistä toteutuu, osa ei.

    Jos haluaa todellista tietoa, mistä on säästetty ja mistä ei, niin kannattaa tutustua budjettikirjaan ja tilinpäätöksiin. Ei ole rakenteellista uudistamista, jos liikuntahallien avustuksia juustohöylätään 300 000 eurolla (eli yli 10 prosentilla), kuten vuodelle 2010 todellisuudessa tapahtui. Itse asiassa liikuntapalvelumme tuotetaan puolisen miljoonaa pienemmällä panoksella kuin ennen kuntaliitoksia ja mukaan on tullut Lammin liikunta- ja uimahallin menot, mikä on tarkoittanut, että muualta on tarvinnut karsia senkin edestä. Budjettiraamiin ei kuitenkaan siinä vaiheessa tullut lisäyksiä kuin osasta kuluja.

    Jos ei teatterin ja jäähallin ennen kuluvaa valtuustokautta tehtyjä investointipäätöksiä lasketa, niin elämänlaatulautakunnan palveluista ja käyttömenoista on leikattu aivan ylivoimaisesti eniten tällä vaalikaudella – täysin valtuuston tahdon mukaisesti. Se on tarkoittanut sekä palvelutason laskua ja kohonneita käyttäjämaksuja.

Jätä kommentti

css.php